Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.11.2009 - 21:13

sivujakin on ollut tehtynä jo kauan aikaa. vanhin näistä tehty tuolloin 11. syyskuuta mikä sivussakin on päivänmääränä:) noo nyt kerralla sitten useampi.

Ensin sivu, jonka aihe tuli mieleen joku ilta nukkumaan mennessä ja pakko oli seuraavana aamuna mennä ostamaan teepussipaketti kun ei tuo nyt niin hyvää teetä ole että sitä juotua kotona tulisi.

toisena viimeisin sivu, toissailtana 10min tehty sivu (pöllö oli saksittu jo aiemmin tosin).  itse tykkään niin tästä kuin teepussistakin kovasti.

tämä tosiaan tehty jo melkein pari kuukautta sitten, mutta no ei se niin ihmeellinen ole että sillä nyt väliä olisi..  kuvista tykkään kovasti, mutta tämä takkusi jo teko vaiheessa ja jotain jäi puuttumaan ja lisäilin myöhemmin.. sellaiset mihin jotain pitäisi myöhemmin saada lisättyä ei kyllä oikein koskaan onnistu niin hyvin kuin haluaisi..

hyvänä esimerkkinä työstä josta jotain tuntuu uupuvan julkaisematta jääny inspiroidu numero 77 joka saa jäädä tällaiseksi vaikka en siitä tykkääkään kun jokin siitä mun mielestä puuttuu.. 
ensimmäisen kerran tähän kokeilin tuota paperin raaputtamista kun niitä papereita tuli ostettua.. ongelma on vain se että en osaa käyttää näitä ihan yksivärisiä papereita, ne ei ole yhtään mun juttu enkä lainkaan niistä tykkää joten ehkä se onkin se joka tässä työssä on ongelma..

 

Tiina kirjoitti 03.11.2009 - 10:12
Harvoin kommentoin, mutta nyt on kyllä ihan pakko. :) Mielestäni tämä viimeinen 'Klaputalkoot'-sivu on näistä nimenomaan paras!!! (myös ensimmäinen on mieleeni) :) Itse pidän kieltämättä selkeästä ja yksinkertaisesta tyylistä...omat sivuni tuntuvat olevan hieman liiankin karuja ja suoraviivaisia. Pidän työn sikinsokin asettelusta erityisesti.
Anski kirjoitti 03.11.2009 - 11:26
Jee! Uusia sivuja ihasteltavaksi!
Hihittelen täällä itsekseni noille näsäviisaille teepusseille. -Niin totta! :D :D Hyvin keksitty aihe sivuun ja huippukivalle näyttää sivu muutenkin! Mä säilyttelin jossakin vaiheessa noita lappusia, mutta heitin ne sit pois kun en keksinyt käyttöä niille. Däämn.
32v sivu on tosi rennonnäköinen ja tosi toimiva kokonaisuus.
Kärpässienisivusta tykkään kans kovasti, valokuvat varsinkin ovat tosi ihanan pirtsakoita. Klaputalkoissa on ihanan kirkkaat värit valokuvissa. Tykkään sivun kuvapaljoudesta. Luulin muuten aiemmin, että nuo raaputetut kohdat on tehty vahaliiduilla :) Puunkuoren pala on pop!
päivi kirjoitti 03.11.2009 - 12:44
tiina: mukava kuulla ja nyt kun tätä täällä kattelen niin se on se yksivärinen tausta joka mulla tökkii..
anski: mulla on täällä nyt paketillinen prinsessateetä pelkillä nauhoilla.. niitä onkin sitten mielenkiintosta antaa vieraille ja lyödä veto kuinka monen naru tippuu teehen:):)
xing kirjoitti 04.11.2009 - 18:13
Kiva kun päivitit! Minäkin nauroin näsäviisaille teepusseille. Ja ihailen sivua! Aion itsekin joskus tulevaisuudessa skräpätä yhden (näsä)viisauden, joka on tullut noista samoista pusseista. Siitä teestä en erityisemmin tykkää ;) Mutta sivu on ihana!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Päivi
artesaani joka kasvattaa
koiria. Asuu Karviassa ja
rakastaa vesisadetta.
pelkää sairaaloita ja pumpulia,
mutta odottaa joulua ja pitää
sukkia vain pakkasella
..jos silloinkaan.

kettukuu @ gmail.com
paivi @ getinspired.fi

 

Alabama Jones Act Lawyer
Alabama Jones Act Lawyer Counter

Blogilista
MUKANA NÄISSÄ



mä oon myös täällä
Follow Me on Pinterest