|
25.12.2008 - 20:50
pakkohan se oli tämäkin tehdä, vaikkei nyt varsinaisesti
olisi niin hirveästi askarrella huvittanut. haasteena oli siis vastoinkäyminen ![]() Viime vuonna, jouluaattona menin viemään äitille lahjoja. Autossa oli mukana kaksi koiranpentua, Pirkko joka siis jäi meille ja Kimi joka muutti uuteen kotiinsa joulun jälkeen. kotonakotona oli ollut vesien ja kaivojen kanssa ongelmia ja kaivon kansi oli jäänyt raolleen. Minä en sitä tiennyt ja päästin koirat autosta ulos. Samassa kun äiti ehti kaivonkannesta huutaa oli Pirkko ja sen reunalla ja ennen kuin kukaan ehti mitään tehdä se tippui sinne. Kuului vain iso molskahdus. Nappasin nopsaan Kimin syliin ja vein sen autoon. Kurkkasin kaivoon ja näky oli melko kammottava. Näkyi vain hännän pää ja takajat. Pirkko oli tietenkin painunut ensin ties kuinka syvälle ja oli juuri ilmeisesti nousemassa pintaan sillä hetken kuluttua se onneksi ui siellä. kaikki vain huusivat hetken minä, äiti ja veljeni Sampo. Onneksi talon katolle vievät tikkaat olivat irtonaiset ja äiti tajusi käskeä Sampon niiden kanssa kaivoon. Pirkko jaksoi onneksi polskia likavedessä (kaivo oli siis jokin likakaivo, ei paskakaivo mutta likavettä kuitenkin) Sampo nappasi Pirkkoa niskasta ja kiipesi ylös. minä kiedoin haisevan ja litimärän koiran takkiini ja ajoin vajaan kilometrin omaan kotiini. Pesin koiran ja soitin samalla päivystävälle eläinlääkärille joka käski antaa hiilitabletteja. itsellä ei semmoisia ollut mutta kuinka sattuikaan että kaverini oli juuri saapunut tampereelta kotiinsa ja ostanut edellisenä päivänä mahataudin pelossa hiilitabletteja:) Viltin sisällä lämpenevää Pirkkoa ei kuitenkaan tuntunut vaivaavan mikään! Vasta myöhemmin omalta eläinlääkäriltäni kuulin että oli onni todella matkassa sillä likavesi olisi saattanut tulehduttaa sisuskalut.. ja monen metrin pudotus veteen pienelle pennulle oli melkoinen isku. mutta kyllä säikäytti ja kunnolla! tämän vuoksi Pirkko sain myös liitteen nimeensä eli PK-Piikko, tunnetaan myös paskakaivo-piikkona:) harmikseni en parempaa kuvaa kaivosta saanut. näytän sitten myöhemmin kun joku tulee vetämään minulle kannen sivuun. TÄÄLTÄ löytyy minkä kokoisia olivat siis Pirkko ja Kimi viime jouluna ja tässä tänään:) ![]()
Lintsi kirjoitti 26.12.2008 - 09:15
hui mikä tapaus! sait varmaan sydärin. onneksi kaikki päättyi hyvin. tykkään hirveästi väreistä tuossa sivussa ja tietenkin puufanina tuosta ihanasta puusta! onkse siirtokuva vai mikä (ja kenen)?
päivi kirjoitti 26.12.2008 - 14:15
tuommoinen mikä löytyy tuolta sivun alhaalta: http://www.finnstamper.com/tuotteet/tarvikkeet/paperitavarat03.html#rp eli kirkas kalvo jossa painettu kimallekuva, tosin sen liimasin nurin päin sillä se kimallepuoli ei niin viehättänyt
Veeruliiru kirjoitti 27.12.2008 - 15:38
Huh, mikä stoori! =) Kaikessa karmeudessaan tosi hauska, kun ei kerta pienelle kuinkaan käynyt. Tykkään todella tämän leiskan värimaailmasta ja puu on kyllä myös tosi jees!
Laurana kirjoitti 27.12.2008 - 18:53
Hui, onneksi loppu hyvin kaikki hyvin. Voin kuvitella millainen hätä ja häslinki tuolloin on ollut, itse olisin varmasti ollut ihan paniikissa.
Anski kirjoitti 28.12.2008 - 16:51
Huih kamala mitenkä noin päässyt käymään! Olipa kyllä onni myötä, ettei pahemmin päässyt käymään!
|
Kirjoittaja
Päivi
Arkisto
2011 2010 2009 2008 ihanuuksia
GET INSPIRED-haasteblogi Blogilista
|