Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
24.09.2008 - 21:32
Tänään oli käytävä kauhajoella eläinlääkärissä.

Kuningattaren kuninkaallien korvatulehdus,
jonka Pirkko on nuolemisellaan aikaan saanut ei ottanut parantuakseen.
Saatiin lisää lääkkeitä ja hyvä mieli.
vielä parempi mieli tuli siitä että menin rikkinäisen järkkärini kanssa
paikalliseen valokuvaamoon. Siellä mies väänsi väkisin jumuitunutta putkea
ja kappas kuulkaa se toimii, se oli vain nipsnaps tärähtänyt niin että oli menny jumiin
eli mikään ei ollutkaan rikki.

muuten Kauhajoella käynti sai kyllä kerrassaan surulliseksi.

Ihmisiä oli paljon, paljon enemmän kuin luulin. joka paikka oli täynnänsä toimittajia.
Halpa-Hallin kassalla teki mieli niistä paria kajauttaa kassilla päähän, kun ostelivat
kuin missäkin turistipaikassa suureen ääneen itselleen Kauhajoki paitoja
matkamuistoksi... hmm..

no niin mutta siis kamera toimii ja voi että olen iloinen siitä. etenkin kun on niiiiin ihana
ruska!

löysin myös olohuoneeseen uudet verhot.

sain myös tänään niin ihanan paketin<3

ja myös nämä, joihin aivan rakastuin!


niin joo ainiin!
se laukku jonka sieltä Crafticalta voitin.
se oli tämmöinen hienous



pikkuhelistin kirjoitti 25.09.2008 - 09:31
Mahtavuuksia nuo paperit, leimasimet, laukku ja kaikki :) ja kiva että kamerakin pelittää.

Kyllä täälä tosiaan niin monenmoista tallaajaa on viime päivinä liikkunut, että ihan ahdistaa! Olisit vaan munkin puolesta huitaissut niitä tökeröitä "matkanmuiston" haalijoita! Kävin aamulla taas viemässä kynttilän tuonne monien muiden joukkoon ja olihan niitä valtavan paljon. Lisääntyneet taas eilisestä.. Surullista! :(
jonna kirjoitti 25.09.2008 - 21:13
Älyttömän hieno toi laukku!
Anski kirjoitti 07.11.2008 - 13:54
Mitä nuo kirjaimet on, leimasimiako? Ja mistä?
päivi  kirjoitti 13.11.2008 - 15:46
leimasimia tuolta http://community.creatingkeepsakes.com/store/category/kit_of_the_month
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Päivi
artesaani joka kasvattaa
koiria. Asuu Karviassa ja
rakastaa vesisadetta.
pelkää sairaaloita ja pumpulia,
mutta odottaa joulua ja pitää
sukkia vain pakkasella
..jos silloinkaan.

kettukuu @ gmail.com
paivi @ getinspired.fi

 

Alabama Jones Act Lawyer
Alabama Jones Act Lawyer Counter

Blogilista
MUKANA NÄISSÄ



mä oon myös täällä
Follow Me on Pinterest