Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.06.2008 - 01:11
ankaraa kamppailua Fiskarsin leikkurin voitosta:)
ehkei sentään, vaikka olisihan tuo hieno saada..

Kuudennessa haasteessa aiheena oli kuvaryhmän kokoaminen ja kehystäminen
tämä oli ehkä tähän astisista haasteista minulle hankalin, olen niin huono pistämään asioita
jonkinlaiseen järjestykseen ja mieleen tuli toinen toistaan tylsempiä vaihtoehtoja.
asiaa hankaloitti myös se, että en vieläkään ole saanut ajalliseksi tilata niitä valokuvia 
ja vanhoista kuvista ei nyt tunnu paljon irtoavan, kun ajatukset on jo uusissa..

tämmöinen nyt kuitenkin ...onhan ne nyt jotenkin kasassa.. onhan..

muoks. vaihdoin kuvan hieman parempaan, kun yöaikaan valokuvattu
edeltäjänsä:) meillä kun on hieman heikosti kirkasta valoa iltasella niin
otin sitten päivänvalolla hieman paremman edes..

kuvat on viime kesältä. Kuusamon Rukalta.
sateen ja sumun keskellä pakotettuna jouduin tuohon kamalaan härveliin.
Maisemat oli hienot ja sääkin minusta, sillä rakastan sadetta.
Tosin pelotti niin paljon että räpsin vain silmät kiinni kuvia ja katsoin niitä 
vasta kun olin hengissä selvinnyt pois tuosta vempaimesta.


Laura kirjoitti 13.06.2008 - 13:28
Minusta tämä on kyllä kertakaikkiaan järisyttävän ihana! Tykkään ympyrämuodoista ihan älyttömästi, joten tämä kyllä inspiroi kovasti. Haluttaisi heti alkaa leikkelemään erikokoisia ympyröitä ja tehdä samantyylinen leiska :)
Laura kirjoitti 13.06.2008 - 13:31
Tykkään sinun sivusta ihana älyttömästi! tykkään kovasti ympyrämuodosta, joten leiskasi on kovasti inspiroida. haluttaisi heti tehdä samantyylinen! :)
ninarsku kirjoitti 23.07.2009 - 13:32
Kaivelempa sinunkin blogistasi vanhoja ihania juttuja. Tämä sivu on musta ihan mielettömän hieno. Asettelu on onnistunut musta tosi hyvin, kiertävä teksti on hyvännäköinen ja värit ja kaikki. JA mua ei olis ikinä saanut tuohon laitteeseen, olisin jäänyt mieluummin seisomaan sateeseen, siitä tykkään :)
päivi kirjoitti 27.07.2009 - 19:16
mukavaa että joku jaksaa kaivella arkistojakin:)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Päivi
artesaani joka kasvattaa
koiria. Asuu Karviassa ja
rakastaa vesisadetta.
pelkää sairaaloita ja pumpulia,
mutta odottaa joulua ja pitää
sukkia vain pakkasella
..jos silloinkaan.

kettukuu @ gmail.com
paivi @ getinspired.fi

 

Alabama Jones Act Lawyer
Alabama Jones Act Lawyer Counter

Blogilista
MUKANA NÄISSÄ



mä oon myös täällä
Follow Me on Pinterest